Ruoveden apteekki työpaikkana
Moniammatillinen tiimityö oppivan organisaation menetelmin on tavoitteenamme. Työssä viihtymistä ja henkilökohtaisen laadun arviointia suoritetaan säännöllisesti. Pidämme yhteisiä illanviettoja, palavereita ja koulutuksia, joista syntynyt hyvä yhteishenki näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme. Kouluttautuminen ja kouluttaminen ovat jokaisen työntekijän etuoikeuksia. Pyrimme avoimeen tiedonkulkuun ja sitä kautta sujuviin prosesseihin laatuajattelua unohtamatta.
Opetusapteekki
Haluamme kouluttaa alalle innostuneita ja osaavia ammattilaisia. Kannustamme omaan ajatteluun ja oman työn ja itsensä kehittämiseen. Opetusapteekina kaikki sallistuvat taitojensa ja kykyjensä mukaan oppilaan opastukseen. Kaikki apteekin tehtäväkentät käydään läpi ja perehdyttäminen on suunniteltua. Meille on tärkeää että meiltä lähtevä oppilas on saanut kaikki tarvittavat eväät tulevaisuuden työhaasteisiin pitäen yllä Ruoveden apteekin hyvää mainetta osaavana opetusapteekkina.